|
Pappien kaksoiselämä puhuttaa Italiassa Julkaistu: 29.07.2010 09:00:30 (Muokattu: 29.07.2010 09:45:01)
Italialaisen Panorama-viikkolehden reportaasi katolisten pappien kaksoiselämästä on herättänyt maassa suurta kohua. Lehden toimittaja ja kuvaaja seurasivat salaa, kuinka kaksi italialaista ja yksi ranskalainen pappi vierailivat useissa Rooman gay-klubeissa ja harrastivat satunnaista seksiä miesten kanssa. Seksi ja etenkin homoseksuaaliset suhteet ovat ehdottomasti kiellettyjä katolisilta papeilta ja kirkko tuomitsee homouden ankarasti. Pääministeri Berlusconin omistamaan mediakonserniin kuuluva Panorama vakuuttaa varmistaneensa pappien henkilöllisyyden ja sen, että he todellakin ovat katolisen kirkon palveluksessa sielunhoitajina. Lehden vapaaehtoisella avustajalla ei ollut mitään vaikeutta houkutella erästä papeista jopa pukemaan päälleen virkakaapunsa homoseksiä harrastettaessa. Jälkeenpäin avustaja oli osallistunut samaisen papin johtamaan ehtoolliseen. Lehden mukaan koko projekti vaati vain kahden viikon työn, eikä sillä ollut tarkoitus vaikeuttaa kyseisten pappien elämäntapaa, vaan ainoastaan kiinnittää huomio katolisen kirkon sisällä muhiviin vakaviin moraalisiin ja eettisiin ristiriitoihin. Katolisen kirkon mukaan kukaan ei pakota kyseisiä pappeja sinnittelemään mukana seurakuntatyössä. |
Uutiset2010 - Heinäkuu Pappien kaksoiselämä puhuttaa Italiassa Betty Whiten pornokuvat markkinoille? Playboyn Hefner ei aio eläkkeelle Pakistan on maailman pornohakuisin maa Oulun erotiikkamessut tänä viikonloppuna Venäläisvakooja sai pornotarjouksen Nainen syytti seksiä auto-onnettomuudesta Ennätysrintoja yrittänyt hengenvaarassa Merkittävä oikeusvoitto pornoteollisuudelle Kivesvahaus meni pieleen Kiihkokristittyjen seksiliike tarjoaa kuhertelupesää Alaston lukupiiri valtaa alaa Playboy suuttui Jeesuksesta Ihanneyhdyntä ei kestä kauaa SETAan jäsenryntäys Laserilla suuremmat rinnat Liian suuret rinnat pankkiin? Ei seksiä avaruudessa? Brittinaisen seksiharraste vaiennetaan vankilan uhalla Espanjalaiskaupunki kielsi uima-asut Penishieronnan pitkä oppimäärä Larry Flynt suosittelee senaattoria käyttämään vaippoja Kaupunginvaltuutettu haluaa paljastaa pornosurffarit Uutisarkisto2010 2009 Joulukuu 2008 Joulukuu 2007 |


