|
Nainen syytti seksiä auto-onnettomuudesta Julkaistu: 21.07.2010 09:00:30 (Muokattu: 21.07.2010 09:45:02)
New Jerseyn osavaltiossa, Camdenin piirikunnassa, sattui aikaisemmin tässä kuussa yhden auton onnettomuus, jossa 23-vuotiaan Sara Blassen Kia Sorrento törmäsi puuhun ja syttyi palamaan. Neiti Blasse selvisi tapauksesta murtuneella käsivarrella. Poliisikuulustelussa hän kertoi ensin joutuneensa autokaapparien uhriksi ja käden murtuneen, kun kaapparit heittivät hänet ulos autosta. Sittemmin hän muutti kertomustaan ja väitti ottaneensa hieman aiemmin kyytiin miesprostituoidun ja päästäneen tämän ajamaan. Blasse kertoi harrastaneensa miehen kanssa seksiä ja törmäyksen aiheutuneen siitä. Lopulta kuitenkin paljastui, että autoa oli ajanut Blassen miesystävä Henry Goode Jr., eikä seksillä ollut osuutta asiaan. Goode oli varastanut aiemmin samana päivänä sylimikron pysäköidystä pakettiautosta. Pahaksi onneksi mikron omistaja tunnisti Gooden tämän ajaessa Sara Blassen kanssa uudestaan paikan ohitse. Mies hälytti poliisit ja Goode kaasutti pakoon ennen virkavaltaa, mutta törmäsi kuitenkin puuhun. Goode ja Blasse sytyttivät Kian palamaan, jotta tapaus näyttäisi autokaappaukselta. Molemmat saivat syytteet mm. tuhopoltosta ja varkaudesta. |
Uutiset2010 - Heinäkuu Alppien nakupatikointi sai oikeusvoiton Pappien kaksoiselämä puhuttaa Italiassa Betty Whiten pornokuvat markkinoille? Playboyn Hefner ei aio eläkkeelle Pakistan on maailman pornohakuisin maa Oulun erotiikkamessut tänä viikonloppuna Venäläisvakooja sai pornotarjouksen Nainen syytti seksiä auto-onnettomuudesta Ennätysrintoja yrittänyt hengenvaarassa Merkittävä oikeusvoitto pornoteollisuudelle Kivesvahaus meni pieleen Kiihkokristittyjen seksiliike tarjoaa kuhertelupesää Alaston lukupiiri valtaa alaa Playboy suuttui Jeesuksesta Ihanneyhdyntä ei kestä kauaa SETAan jäsenryntäys Laserilla suuremmat rinnat Liian suuret rinnat pankkiin? Ei seksiä avaruudessa? Brittinaisen seksiharraste vaiennetaan vankilan uhalla Espanjalaiskaupunki kielsi uima-asut Penishieronnan pitkä oppimäärä Larry Flynt suosittelee senaattoria käyttämään vaippoja Kaupunginvaltuutettu haluaa paljastaa pornosurffarit Uutisarkisto2010 2009 Joulukuu 2008 Joulukuu 2007 |


