USA:n suurimman hiv/aids-tukisäätiön, AIDS Healthcare Foundationin (AHF) johto vaatii tuen poistamista hiv-rokotteen kehittelyltä.
Perusteenaan säätiön johto pitää sitä, ettei rokotteessa ole lopultakaan edetty merkittävästi, vaikka sen parissa on työskennelty yli 20 vuotta ja vaikka siihen on uhrattu yhä suurempia ja suurempia summia. Samaan aikaan hiv:n ehkäisyyn liittyvältä toiminnalta on leikattu jatkuvasti rahoitusta.
Vuonna 2000 hiv-rokotteeseen uhrattiin 327 miljoonaa dollaria ja kuutta vuotta myöhemmin jo 854 miljoonaa. Siitä huolimatta uusinkin rokoteversio on osoittautunut suorastaan haitalliseksi.
Samaan aikaan perinteinen testaus-, ehkäisy-ja valistustoiminta kituu varojen puutteessa. AHF arvelee, että yksistään USA:ssa on 250.000 hiv-positiivista, jotka eivät vielä tiedä sairaudestaan. Maailmassa heitä arvellaan olevan n.20 miljoonaa.