|
Tuoreet eurooppalaistutkimukset: Pornon suosio kasvussa Julkaistu: 30.09.2008 22:58:51 Äskettäin valmistunut laaja saksalais-englantilainen pornonkäyttötutkimus viittaa selvästi siihen, että pornografian suosio on kasvamassa. Sen mukaan noin kolmannes miehistä ja 10 prosenttia naisista katsoo pornoa päivittäin, muodossa tai toisessa. Tutkimusjohtaja Rolf Gindorfin mukaan lukemat mielenkiinnosta pornoa kohtaan ovat vielä paljastavampia: peräti 98% miehistä ja 90% naisista myönsi tuntevansa mielenkiintoa pornoa kohtaan, vaikka ei sitä esimerkiksi netistä etsinytkään. Tutkimuksen yhteydessä haastateltiin yli 55.000:tta saksalaista miestä ja naista. Myös pienimuotoisemmat tutkimukset Tanskassa ovat samansuuntaisia. Esimerkiksi paikallisen Kanal Kobenhavnin yöllisiä aikuisviihdeohjelmia katsoo yli 66.000 21-50-vuotiasta naista vähintään kerran kuussa. Psykiatri Gert Martin Haldin haastattelututkimus osoitti jo viime vuonna, että noin puolet tanskalaisnaisista oli katsonut pornoa viimeisen kuukauden aikana. |
Uutiset2008 - Syyskuu Tuoreet eurooppalaistutkimukset: Pornon suosio kasvussa Pornonvastustajalta vietiin asianajo-oikeudet Laatu maksaa Poliittinen tietämys kateissa Synkät surmaluvut Homofestivaalilla mellakka NRA syyttää ministereitä Istu DeViton pärställe Nakuveistos järkyttää Kiihkokristittyjen kirkko ratsattiin lapsipornotutkimusten yhteydessä Pornon kuvaaminen Kaliforniassa uhkaa loppua vuodessa Tekstiviesti varoittaa liukkaudesta Kaksi suurta stripparioikeudenkäyntiä vireillä USA:ssa Puheenjohtaja pyysi anteeksi Hakkerit iskivät Paliniin Canal+ luopuu pornosta? Pokerimainonta kuriin Uusin julkimokotipornotähti: Chuck Berry Maria! floppasi Saudi-Arabia: Satelliittikanavien omistajat voidaan teloittaa Neitsyys huutokaupataan Julkkisten osoitteet netistä Lentoemännät mainettaan ahdasmielisempiä Potenssilääkehuijari tuomittiin 25 vuodeksi vankeuteen TurkkuSex ylitti ennätyksensä South Park halutaan kieltää Venäjällä Rukouksella homoja vastaan Sorsamerkin sijaan seksiä Ron Jeremy: "Pornon vainoaminen on kristittyjen juttu" Suomessa siirrytty digiaikaan Ei tullut armahdusta Ryntäys seksikauppaan hermostutti nuorison Laillista paritusta Turun erotiikkamessuilla Google Earth tarkentuu Uutisarkisto2010 2009 Joulukuu 2008 Joulukuu 2007 |

